torstai 21. huhtikuuta 2016

Kana-bataatti-rucola-wrap


Tämä wrap on tehty jämistä. Tein ensin "tahnan", johon tuli toissa päiväisen uunibataatin ylimääräistä sisusta. Siihen sekoitin kermaviilin ja yrttijuuston jämät. Maustoin sen itsetehdyllä makealla chilikastikkeella. Jämä tämäkin, kun tein tämän uunibataatin täytteeseen tarvittavaksi kastikkeeksi, mutta en uskaltanut sitä maistaa enkä sitän käyttää ennenkuin tänään :D :D Tahnan lisäsäin punasipulia ja myllystä hiukan pippuria.

Wrapin sisälle tuli yllä mainittua soossia, melonia, jäävuorisalaattia ja rucolaa sekä grillattua kanaa.
Oli yllättävän hyvää :) :) Ainut "moka" oli se, että olin liian ahne! Laitoin wrappiin turhan paljon täytettä. Sitä oli vaikea syödä eikä täytteet olleet tasaisesti. Toisessa laidassa oli bataattimössö ja toisessa melonit. Ja sitten vielä se tavallinen perisynti: kun oli  n ä l k ä tuli syötyä nopeasti... ;)

Vihreä aamiainen



Taas oli jämäparsaa. Paistoi nne pannulla voissa ja maustoin sitruunan mehulla ja parmesaanijuustolla. Kyytipojaksi tein vihreää salaattia jäävuorisalaatista, rucolasta ja avocadosta. Vihreän salaatin kastikkeena oli kermaviiliä ja seo li maustettu makealla chilikastikkeella. Tänään uskalsin sitäkin maistaa - siis sitä omatekoista ;) Cappuccino jälkkäriksi. Oli iha nmukava aamiainen :) :)

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Veriappelsiiniposset :) vol 2

Jälkkärinä oli veriapplesiinipossettia kuten pääsiäisenäkin :)
Tämä ruoka kuuluu niihin, joista ei ehkä haluaisi tietää, kuinka paljon on käytetty kermaa ja sokeria! On kyllä törkeen hyvääkin, mutta tieto lisää tuskaa :D :D

Tällä kertaa possetit hyytyivät vain pinnalta. Kun niitä söi, tippui pikkulusikasta ruokaa sinne tänne. Viimeksi mulla oli veriapplesiinimehua enemmän kuin reseptissä oli sanottuna ja mehun sitrus ilmeisesti osallistuu hyytymisprosessiin ja sen tähden pääsiäisenä posset oli paremmin hyytynyt. En mä muuten tätä tietäisi, mutta juttelin open kanssa :)

Täytetty uunibataatti


Pääruokana tarjosin uunibataattia. Kaupassa oli vain isoja bataatteja. 3 kpl painoi 1,6 kg! No ei loppuneet kesken :)

Täytteessä oli:
 1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
200 g pehmeää vuohenjuustoa
2 tlk (a 285 g) kidneypapuja (tämä ol ireseptissä, todellisuudess niistä jäi suurin osa yli)
1/2 rucolaa
1 tl suolaa
Koverrettua bataattia

Kun bataatit olivat kypsyneet uunissa (ohjeessa sanottiin n. 1h, mutta nämä olivat 1,5 h eivätkö olleet muussina). Tämän jälkeen koversin osan sisuksesta pois ja tein täytteen. Yritin kovasti keskittyä, luin ohjetta, samalla seurustelin ja parin alkuruokaviinin lasin jälkeen se vaati tosiaan keskittymistä. Unohdin pavut. Olin ne jo kaatanut purkista, valutin niistä nesteet pois ja ne jäivätkin sitten siihen. Ihmeen paljon niitä olisi kuulunut lisätä...

Kun täyte oli lusikoitu bataatin sisälle, pidin bataatteja vielä vähän aikaa uunissa. Sen jälkeen huomasin, että pavut unohtuivat. Upostin papuja käsin seoksen sisään.

Päälle tul ivielä avokadokastiketta, joks sisälsi avokadon lisäksi kermaviiliä ja makeaa chilikastiketta. Chilikastikkeesta kirjoitin jo oman päivityksen, tosin haluan sitä vielä päivittää... Tässä käyttämäni chilikastike oli kaupasta ostettua :D :D

Hyvää oli :) Vähän vähemmän olisi kyllä riittänyt... ;)

Resepti Maku-lehdestä 2/2016







Kurkku-kylmä-savulohirullat, vol 2



Pääsiäisenä tein näitä ensimmäsitä kertaa ja tykkäsin kovasti. Nyt tarjosin rullia toisena alkuruokana. Tällä kertaa ne olivat paljon pienempiä ja helpommin syötäviä. Toisaalta niissä oli enemmän askartelemista... :D

Resepti Maku-lehdestä 2/2016

Avokado-parsa-salaattipiirakka, vol 2


Tein tätä ekaksi alkuruuaksi. Tällä kertaa muistin tehdä loppusäädöt: lviimeistelin oliiviöljyllä ja pyöräytin myllystä pippuria. Tosin avokadopalot lisäsin vasta jälkikäteen, kun syödessä hokasin, että niitä ei tullutkaan laitettua... ja nämä olivat vasta ekat alkupalat... :D

Resepti: Kodin kuvalehti 8/14.4.2016

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Makea chilikastike (päivitetty)

Huomenna mun luo tulee ruokavieraita. Tänään valmistelin. Kävin kaupassa. Taas naurattaa. Mulla on pääruokana uunibataatteja. Kaupasta taisin ostaa kaiken muun ja vähän muutakin, mutta bataatit unohtui... tai ei ne oikeastaan unohtuneet, kun eivät olleet kauppalistallakaan... :D :D :D

Uunibataatit tarjoillaan avokadokastikkeen kera. Siihen tarvitaan 2 rkl makeaa chilikastiketta.

Ajattelin, että en viitsisi ostaa 2 rkl:n tähden taas yhtä pulloa. Kauppalistaa tehdessäni meinasin soittaa opelle ja kysyä, millä sen voisi korvata tai miten toimisin. No olinkin omatoiminen ja löysin netistä useita erilaisia makeita chilikastikeohjeita. Valitsin reseptin, jossa oli inkivääriä. Kaikki hehkuttaa, miten terveellsitä se on....

Chilistä, valkosipulista ja raastetusta inkivääristä tuli tehdä monitoimikoneella karkea tahna. Tein puolikkaan annoksen ja chiliä laitoin itse asiassa vain kolmanneksen. En mä saanut sitä sauvasekoittimella mitenkään sekaisin. No heitin sen kattilaan, lisäsin valkoviinietikan ja sokeria. Keitin. Todella epäilyttävän näköistä! Ja mitä enemmän sitä keittää, sitä kauheampi katku koko keittiössä!! En ole varma, uskaltaisinko tätä tarjota vihamiehellekään!

Tunnustan, kaupasta yritin löytää makeaa chikikastiketta, kun epäilin, olinko chilikastikkeen aineet lisännyt kauppalistaan. Sitten päättelin, että olin ja olin tyytyväinen, koska en löytänyt kaupasta sopivaa tai sellaista, jonka kuvittelin olevan sopivaa :D :D

Nyt kyllä kysyn opelta, uskallanko tota käyttää. Pitäisikö se suodatta? Olisiko maku nesteessä? Vai tulisiko avokadokastike liian löysäksi jos lisäisin vain nestemäistä enkä tahnmaista chilikastiketta? Tai voisinko "lainata" 2 rkl sopivaa kastiketta tai ostaa jotakin? Kauppaanhan menen huomenna joka tapauksessa, kun ne bataatit on vielä ostamatta... ;)

Resepti:
http://www.hs.fi/ruoka/reseptit/a1349753298319

Päivitys:
Ope kommentoi kysymykseeni, uskallanko tätä käyttää, kysymällä, että miltä se maistui. Kun sanoin, että en uskaltanut maistaa, hän senoi, että ei sitä sitten voi käyttää. Ruokaahan pitää aina maistaa... Hän myös kommentoi, että olisin voinut valmiin kastikkeen sekoittaa sauvasekoittimella, siitn äolisi ollut nestettä. Kun sanoin, että sitä oli niin vähän, ettei sekään olisi onnistunut, hän neuvoi edelleen, että olisin voinut suodattaa sattumat, pilkkoa ne pieniksi huhmareessa ja sen jälkeen skoittaa takaisin nesteeseen. Olipa hyvä idea, ei vaan tullut mieleen :)

Kun olin kaupasta ostanut makeaa chilikastiketta ja huomasin, että se oli rakenteeltaan aika paljon omatekemäni näköistä, uskalsin pari päivää myöhemmin tätäkin maistaa. Maku ei oikeastaan ollutkaan pöllömpi. Käytinkin kastiketta salaattikastikkeessa ja wrapissa  :) :)

Alla on vielä kuva itsetehdystä ja kaupan tuotteesta :D












sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Aamiainen: uunissa paahdettua parsaa ja skumppaa ;)

Vaikka onkin noin lennokas otsikko, aamiainen syötiin ihan kotona. Sängyssä padilla luin facea ja sieltä bongasin tämän reseptin. Äkkiä ylös ja kokkaamaan :) Minullakin oli jäänyt yli parsoja, eikä ollut ideaa, mitä niistä tekisin.

Ohjeen mukaan taittelin parsoista puutuneet tyviosat pois, asettelin ne vuokaan, viipaloin voisuikaletta niiden päälle ja maustoin suolalla ja pippurilla. Sitten ne kypsyivät 15 min uunissa.  Sen jälkeen niiden päälle laitettiin vähän sitruunamehua ja ne käännettiin varovasti ympäri ja annettiin sitruuna-voisulan imeytyä niihin. Sen jälkeen ne siirrettiin lautaselle. Lasiin skumppaa ja syömään :) :) :)

Kyllä kelpaa ja oli muuten HYVÄÄÄ :) :) :)

No, jos ihan rehellisiä ollaan, ei se kokonaisuus näin rauhallinen ollut, eikä koko aamianen kovin gourmet.. ;) Olin luvannut joutua mökille. Ei kiire ollut, mutta ei olisi ollut aikaa parsan paahtamiselle ja skumppa-aamiaiselle. ..

Mulla oli samanaikaisesti mikrossa valmistumassa puuro. Söin sitä samalla kun pakkasin mökkikamoja ja tein muita vastaavia valmisteluja :)

Ja tuo skumppa oli vaan rekvisiittaa.. ;) Jämä parin päivän takaa, kaadoin sen kraanaan... ;) ;)

Jälkkäriksi oli cappuccino ja nyt menoksi hyvillä mielin :) :) Kokkaamisen jälkeen sitä onkin aina hyvällä tuulella :)




perjantai 15. huhtikuuta 2016

Avokado-parsa-salaattipiirakka


Uusimnmassa (8/14.4.2016) Kodin kuvalehdessä oli tämä ohje. Kun näin sen kuvan kera, ajattelin, että tuota haluan kokeilla. Tosin alkuperäisenä ideana oli tehdä jokin uusi piirakka ja pakastaa siitä osa. Tämä olikin tällainen salaattiversio, joten piti tehdä pinempi annos ja syödä kaikki kerralla. Onnistuihan se syöminen... röyh ;)

Kaulitsin kaksi pientä lehtitaikinalevyä. Sillä aikaa kun ne olivat uunissa tein avokadotahnan. Siihen laitoin puoli valmiiksi kysennettyä avokadoa, vajaa puolet limetin mehusta, suolaa ja myllystä pippuria. 

Täytesalaatissa oli vihreää parsaa, turkkilaista (laitoin bulgarian) jugurttia, avokadoa (laitoi ntoisen puolikkaan tähän), mietoa chiliä (1/5 chilistä), korianteria, suolapähkinäitä, oliiviöljyä ja mustapippuria. Tai nämä olisi kuulunut olla. Nyt kun tätä kirjoitan, huomaan unohtaneeni oliiviöljyn ja mustapippurin, joten viimeistely jäi tekemättä. Aiaiaiii. Pitänee tehdä toistekin ja korjata asia :)

Kun lehtitaikinalevyt olivat paistuneet uunissa, ne olivat tosi pullukoita, vaikka olin etukäteen reiìttänyt niitä haarukalla. En ilmeisesti ollut tehnyt sitä riittävästi. No oti nilamt pihalle niistä ja levitin avokadotahnan päälle ja sitten täytesalaatin ainekset.

Ekaan piirakkaan tuli liian vähän jugurttia. Ensimmäisessä kuvassa sitä ei näy oikeastaan ollenkaan, mutta on sitä avokadotahnan päälle roiskittu! Toiseen versioon lisäsin sitä ja lisäsin myös avokadotahnan päälle lisää mustapippuria. Tästä versiosta unohdin korianterin! Huomasin sen vasta kuvasta...

Tykkäsin silti, oli hyvää. Skumppa sopi hyvin kyytipojaksi.... :) :) :) Ehkä skumpaa tuli otettua yksi lasi liikaa ruokaalaittaessa, kun tuli näin monta unohdusta ;) Ja suolapähkinätkin päätyivät lattialle... ;)

Pari kysymystä heräsi: mitä eroa on bulgarialaisella, kreikkalaisella ja turkkilaisella jugurtilla? Turkkilaista etsin, en löytänyt. Sen sijaan kreikkalaista oli pilvin pimein, ostin kuitenkin bulgarialaista. Happamuuseroja??

Ohjeessa puhuttiin avokadoista. Ostin esikypsennettyjä. Sitä oli helppo levittää tahnaan. Täytesalaattiin ohjessa neuvottiin kuorimaveitsellä raastamaan avokado lastuiksi. Se ei onnistunut, kun esikysennetty oli sen verran pehmeää. Olisiko sittenkin pitänyt ostaa "raakoja" avokadoja?

Olisiko suolapähkinätkin voinut tai kannattanut paahtaa ensin pannulla? En tosin tarkoita näitä lattialle menneitä... ;)

Lopuksi vielä yksi huomio: tämä oli eka kerta, kun söin parsaa raakana. Sopi hyvin tähän.

Hyvää oli ja mielenkiintoinen uutuus :) :)

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Luksuspasta punajuuresta, pestosta ja vuohenjuustosta





On aika rohkea nimi. Kopioin sen Hesarin blogista, josta on reseptikin. Tää oli kyllä H Y V Ä Ä Ä Ä Ä  :) Suosittelen ja kokkaan tätä uudestaan ja uudestaan. Tätä syödessä tuli ahaa elämys: ei se kasvisruoka itse asiassa pöllömpää olekaan :)


Resepti:
http://www.hs.fi/blogi/kiusauksessa/a1305722129187

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Punajuuri-aurajuustomuffinit


Jääkaapissa oli aura-juuston jämää ja punajuuri-perunasosetta. Ajattelin niistä tehdä jotakin, jotta ne eivät vanhenisi. No melkein onnistuin. Tässä ohjeessa tarvittiin 150 g aurajuustomuruja ja kaupan pussi on juuri sen kokoinen. Jääkaapissa oleva pala on pienempi. Olisin sen voinut murustaa ja loput ottaa muruna, mutta mukavuus vei voiton. Jääpaakissa edelleen odottaa aurajuuston palanen seuraavia kokkauksia...

Tässä ohjeessa oli punajuuri-perunasose vaihtoehtona ja siis toteutin sen vaihtoehdon. Mun kananmunat olivat ohittanee parasta ennen päiväyksen, mutta ne tuoksuivat ihan normaalilta ja näyttivät olevan ok. Käytin niitä. Ohjeessa sanottiin, että yksi muna. Säädin sen verran, että laitoin 1,5. Sosettakin meni hiukan enemmän... Kolmas säätö oli rosmariini. Ohjeessa puhuttiin tuoreesta rosmariinista. Mulla oli pain kuivattua ja käytin sitä. Ope on joskus lähettänyt mulle linkin, jossa on sanottu niiden suhdeluku eli jos käyttääkin kuivaa, miten paljon vähemmän sitä tulee laittaa verrattuna tuoreeseen. Laitoin puolet vähemmän. Muisteken kyllä, että vielä vähemmän olisi ehkä kuulunut laittaa. En kuitenkaan etsinyt kyseistä linkkiä. Uskon, että näinkin hyvä tulee.... ;) No kohtahan sen tietää...

Muffinit olivat uunissa reilut 20 min. Onkohan muffinsseilla ja muffineillä jotakin eroa? Vai onko rakkaalla lapsella monta nimeä? :)

Eka suupala maistui liian juustoiselta. Mietin, että pitäisiköhän sitä laittaa seuraavalla kerralla (?) vähemmän.  Seuraavissa suupaloissa se ei enää maistunutkaan niin paljoa. Vai oliko niin, että vieläkin pieni epäilys aurajuustoa kohtaan maistui? Rakuna erottui selvästi, mutta ei häiritsevästi. Hyviä :) Jos ajattelee, kuinka yksinkertaisia nämä ovat tehdä ja kuinka hyviä, kannattaa tehdä jatkossakin :)

Resepti:
https://www.myllynparas.fi/reseptit/punajuuri-aurajuustomuffinit

________________________
34. punajuuriruoka

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Punajuuri-sinihomejuustolevite


Tämä oli tosi helppo tehdä varsinkin kun käytin kaupan valmista punajuuri-perunasosetta. Mulla ei ollut sinihomejuustomuruja, mutta sain juuston sekoitettua soseen joukkoon. Olisi tietysti ollut kauniinpi kun ei olisi ollut kaikki soseena. No koristelin levitteen timjamilla, tosin se ei suutuntumaa korjannut... Silti oli HYVÄÄ. Sitä riittääkin pariksi aamuksi, vaikka tein puolitetun reseptin :) :)

Resepti:
http://www.maku.fi/reseptit/punajuuri-sinihomejuustolevite




_________________________________
33. Punajuuriruoka :)

Punajuuri-vuohenjuustovuoka

Olin tänään kurssilla ja tauon aikana googlasin punajuurireseptejä, valitsin niistä mm. tämän. Kirjoitin kauppalistan ja kurssin jälkeen kurvasin kaupan kautta kotiin. Verensokeri oli niin alhaalla, että kaupassa oli syötävä banaani. Hyvä näin, ei tullut ostettua mitään makeaa :)

Valitettavasti kaupassa ei ollut tai en ainakaan löytänyt valmiiksi kypsennettyjä punajuuria. Ostin raakoja. Niiden kypsentämiseen meni ylimääräistä aikaa. No sillä välin tein kyytipalaksi punajuuri-sinijuustolevitettä ja söin sitä leivän kanssa.... :) Levitteestä on erillinen kirjoitus.

Kun punajuuret olivat kypsyneet (al dente) ja välipalaa popsittu, pilkoin sipulit. Lisäsin pari valkosipulinkynttä mukaan. Viipaloidut ainekset laitoin kerroksittain vuokaan ohjeen mukaisesti. Ja sitten uuniin. Sieltä tulee hyvä tuoksu.... :D :D

Ruoka oli HYVÄÄÄÄ :) :) Tykkäsin. Jos jotakin kehityskohdetta, niin punajuuria olisi voinut olla vähemmän. Mietin sitä niitä laittaessa. Laitoin ohjeen mukaisesti 6 kpl, mutta osa oli aika isoja. Jos olisi vähemmän punajuuria, timjamikin maistuisi enemmän tai vaihtoehtoisesti sitä enemmän :)

Resepti:
http://www.maku.fi/reseptit/punajuuri-vuohenjuustovuoka