lauantai 30. joulukuuta 2017

Sämpylöitä



Oikeastaan tämä päivitys ei kuulu tänne, kun tarkoituksena on ollut laittaa maksimissaan 2 ktr / ruoka. Mutta nyt on into päällä ja haluan tuoda sämpylätkin tänne. Söin niitä välipalaksi odotellessa punajuuri-quinoalaatikkoa... :)

Ohje on jauhopaketin kyljestä. Käytin ensimmäistä kertaa pakastettua hiivaa. Toimi ihan hyvin.

Levite leivälle



Tein ensimmäistä kertaa margariinin tilalle levitettä kesäkuussa. Sen jälkeen olen kotona syönyt omatekemää levitettä. Tänään tein taas lisää. Resepti on :

1/3 voita
1/3 öljyä
1/3 vettä

Yrttejä, valkosipulia maun mukaan tai sen mukaan, mitä kaapsita löytyy :)

Viereisessä kuvassa näkyvät eri faasit. Sauvasekoittimella sekaisin, kaadetaan astiaan ja nostetaan jääkaappiin jähmettymään.

Siemennäkkäri, vol. 2



Tein syyskuussa siemennäkkäriä ja se oli aika hyvää. Tänään tein sitä uudestaa. Alunperin oli tarkoituksena lähteä ulos kävelemään, mutta siellä sataa vettä. Tarvitsin jotakin mielenpiristystä ja aloin kokkaamaan :)

Tällä kertaa pienensin aniksen määrän puoleen (1 tl), koska viimeksi minun mielestä sen maku oli liian voimakas.

Resepti:
https://www.myllynparas.fi/reseptit/siemennakkari

Piimäkakku




Olin ostanut smootheita varten piimää. Mietin, mitä loppupiimästä voisin tehdä. Piimnäkakku! Sitä teen. Googlasin reseptiejä, oli tietysti useita vaihtoehtoja. Päädyin Kotikokin viahtoehtoon, kun kaikki tarvittavat ainet löytyivät kaapista. Jouluksi oli tarkoituksena tehdä maustekakku, mutta se jäi tekemättä, kun en löytänyt reseptiä! Tässä on nyt samantapaisia mausteita ja olkoo ntämä uuden vuoden kakku :)

Resepti oli helppo. Toimin sen mukaan ja paistoin kakun uunissa. Kun irrotin sen vuuasta, se oli vähän tarttunut siihen. Kakku ei kuitenkaan paljoa "revennyt", eikä sillä tietenkään ole vaikutusta makuun.

Oli ihan ok:n makuista. Ei mikään makuelämys, mutta makukin todennäköisesti paranee, kun se jäähtyy ja seisoo pari päivää. Olenko optimsiti :)

Resepti:
https://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/34698/piimäkakku/

keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Granaattiomena-smoothie



Tämä on ensimmäinen Satokauden smoothiet -kirjasta. Granaattiomenaa olen pari kertaa aikaisemmin käyttänyt. Yllä mainitun kirjan mukaan granaattiomenasta saa poistettua siemenet, kun lusikalla koputtaa puolikkaita kulhon yläpuolella. Eivät irronneet. Nyt luen ohjetta tarkemmin. Siinä sanotaan, että omenan pintaan leikataan noin senttimetrin levyinen viilto ja että puolikkaat revitään toisistaan irti. Mä leikkasin ne irti. Taisi tulla vääränlainen pinta?? Tarkistin, olenko aikaisemmin kirjoittanut siemenien irrottamisesta granaattiomenasta. En ollut. Toinen resepteistä oli ainakin open vinkkaama. Ehkä hän vinkkasi silloin myös siemenien irrottamisen? En vaan muista...

Ehkä juutuin liikaa siemeniin... Olihan reseptissä muutakin :) Avocadoa, omena, maitorahkaa ja piimää. Mietin taas, tulisiko omenan olla hapan vai makea. Tällä kertaa valitsin makean vaihtoehdon, kun on jo maitorahkaa ja piimää. Ne hiukan arveluttivat :) Rahka alkaa olla jo ok. Tosin tykkään sellaisista makeista rahkaversioista. Piimä on ollut ihan nounou. Minua huvittikin, että valitsin juuri tämän reseptin! Haluanko itselleni jotakin todistaa, että ihan tosissani haluan uusia makuja :D :D

Maku oli (yllättäen) ihan yes. Ei ollut niin hapan kuin kuvittelin. Vai olenko jo oppinut sietämään tai jopa tykkäämään happamasta? Pinnalla oli granaattiomenan siemeniä koristeena (niitä oli smoothiessakin) kuten myös cashewpähkinöitä ja seesaminsiemeniä. Ne toivat mukavaa suutuntumaa. Tykkäsin.

Tein kaksi annosta. Laitoin toisen jääkaappiin ja syön sen aamulla. Mielenkiintoista, "maistuuko"  se paremmalta, kun ennakkoluulot piimää kohtaan jo karisivat..

Päivitys: Söin seuraavana aamuna ja oli aivan liian hapan! Yllätyin, kun happaman maku tuli kylmänä näin paljon voimakkaampana. Kuvittelin, että se olisi huonennlämmössä voimakkaampi. Vai  onko aamulla makuhermot jotenkin herkimmillään. Oli niin hapanta, että puolet jäi syömättä.

Jälkikäteen tuli mieleen, että olisinhan voinut korvata turkkilaisella jugurtilla piimän... Niin itse asiassa teinkin seuraavana päivänä. Käytin granaattiomenan ja avocadon puolikkaat sekä lisäsin pähkinpitä. Oli hyvää ja vähän paksumpaa. Tykkään paksummasta smoothiesta :)

tiistai 26. joulukuuta 2017

Into pinkeenä :)

Voi hyvät hyssykät, kun taaaas innostuin! En ole blogiin kirjoittanut 3 kuukauteen. Opelle jo kerroin, että tämä jää tauolle. Olin tyytyväinen, kun sain punajuuriruokahaasteeni tehtyä. Viime aikoina on kokkaaminen jäänyt vähemmälle ja jos jotakin olen tehtnyt, on tullut "pieni stressi", että se "pitäisi kirjata" tänne. Ei ole tullut kirjailtua ja on ollut rästejä. Tämän johdosta päätin, että jätän blogin tauolle. Mutta mutta, tänään sitten innostuinkin :) :) :)

Ping, blogi on päivitetty :) :)

Mistä into pulppuaa? Kuukausi tai kaksi sitten tilasin satokausikalenterin v. 2018 ja satokauden smoothiet. Nyt pläräsin niitä. Kalenterissa oli paljon ulkomaisia vihanneksia, jotka olivat minulle vieraita. Innostuin niistä. Miltäköhän ne maistuvat? Olisi kiva kokeilla. Hei tästähän saan mukavan projektin, kun yritän mahdollisimman monta satokauden vihannesta käyttää!

Hain vasaran varastosta ja hakkasin naulan keittiönkaapin kylkeen. Siihen tuli kalenterille oma paikka. Siitä on helppo sitä lukea ja tarvittaessa ottaa käteen ja tutkia tarkemmin, jos tilanne  sitä vaatii :)

Otin kynän ja paperin. Kirjoitin ylös sellaisia ulkomaisia satokauden tuotteita ja kotimaisia varastotuotteita, mitkä ovat listattuina tammikuulle ja mitkä eivät ole helmikuun listalla:

Ulkomaiset satokauden tuotteet:
  • ananas
  • granaattiomena
  • kaki
  • keittobanaani
  • omenat
  • endiivit
  • salaattisikuri
  • spagettikurpitsa

Kotimaiset varastotuotteet
  • kurttukaali eli savoijinkaali
  • kyssäkaali eli kaalirapi

Lisäksi kaloista, äyriäisistä ja nilviäisistä oli vastaavasti listattuna tammikuulle kuha.

Yllämainituista tuoteista alan kokkaamaan tammikuussa. Taidan tosin ottaa varaslähdön jo tämän vuoden puolella :) Mitä niistä teen, se on vielä arvoitus. Selaan smoothiet-kirjaa ja teen jo kauppalistaa: aloitan tämän projektin granaattiomena- ja punajuuriomenasmoothiella.

Kaupassa käyty ja yllämainittuihin smoothieihin on raaka-aineet ostettu. Kiipeän innoissani yläkertaan, päivittämään blogia. Auts paljon on jäänyt kirjoittamatta... Etsin vanhoja lehtiä, joista olen jotakin tehnyt. Löydän ne ja samalla löydän Hanna Hurtan Sesonkireseptit. Olin ostanut senkin satokausikalenterin yhtydessä. Nyt en enää meinaa pysyä liitoksissani! Mun ei tarvitsekaan keksiä, mitä tekisin esim. kakista :) :) :) Tästä tulee HAUSKAA!!





Rosolli, vol 2

Tällä kertaa tein Maku-lehden ohjeen mukaan rosollin. Oli hyvää.
Kirjoitin ohjeen paperille ja noudatin sitä. Kokkailussa ei tapahtunut yllätyksiä. Oli hyvää :) Rosolli jäi kuvaamatta...




https://www.meillakotona.fi/reseptit/perinteinen-rosolli

Punajuuri-suklaakakku, vol 2


Punajuuriruokahaaste on pulkassa, mutta silti punajuuren käyttö kokkailussa jatkuu :)
Joulu on punainen
Joulu on suklainen
Ja jouluna syödään
punajuuri-suklaa kakkua :D :D :D

Tykkäsin :) (ensimmäinen version tein 5/2015)
http://www.maku.fi/reseptit/punajuuri-suklaakakku

Avocado-kylmäsavulohileipä



Tästä reseptistä on ollut duunissa puhetta?? En löytänyt reseptiä enkä muista, mitä kaikkea tuohon on laitettu. Jotakin muistan: oli hyvää :D :D

Punajuuriruokahaaste



Minulla oli tavoitteena tehdä 54 erilaista punajuuriruokaa v. 2015, yksi viikossa. Se ei toteutunut v. 2015 eikä vielä 2016, jatkoin edelleen tänä vuonna ja syksyllä pääsin tavoitteeseen!

Ryhmä10:llä oli valokuvanäyttely, jonka aiheena oli lähellä. Kuvasin yllä olevan kuvan näyttelyä varten. Siinä on tekstinä kaikki 54 eri punakuuriruokaa, jotka olen tehnyt. Ensimmäisenä on kunniapaikalla grillattu halloumi, punajuuri ja appelsiini. Siitä ruuasta lähti kokkausharrastus liikkeelle, joten se on tosi tärkeä. Viimeisenä on punajuuri-Wellington. Se ei onnistunut, mutta sillä ei ollut merkitystä. Olin iloinen, että sain tämän haasteen tehtyä, joten Wellingtonillakin on arvokas paikka listalla.

Joku on kysynyt, mikä oli paras punajuuriruoka. En osaa sanoa. Ruuat ovat hyvin erilaisia ja monet niistä ovat olleet minun makuuni hyviä - yllätys yllätys :)

Mystisen hyvät marjapiilot



Muffinsseja pitkästä aikaa.
Täytteenä mustikkaa ja vadelmaa.















Haastavinta oli lasilla tehdä kannet ja piillottaa marjat.  Taikina hajosi ja tuli aikamoinen tilkkutäkki. Mutta ei se makuun vaikuttanut.
Tykkäsin, oli hyvää. Äitikin tykkäsi ja pyysi reseptiäkin. Näitä voisi tehdä toistekin :)



https://www.raisionkeittokirja.fi/fi/resepti/-/p/mystisen-hyvat-marjapiilot?reid=RECIPE_229

Leivän paahtaminen


Olin yläkerrassa koneella, palohälytin soi. En reagoinut, mietin, että nuo hälyttimet soivat turhan usein - töissä. Seuraava ajatus, mutta minähän olen nyt kotona, yläkerrassa. Hälytin soi alakerrassa. Kävin mielessä läpi, ettei siellä mitään voi palaa, ei ole kynttilöitä, ei ole astianpesukone päällä, ei ole pyykkikone päällä. No menin kuitenkin katsomaan. Käryä oli. Ai niin, unohdin leivät paahtimeen!

Leivänpaahdin on ollut rikki jo jonkin aikaa ja olin puuhaarukan avulla saanut paahtimen päälle. Ilman sitä, leivät eivät pysyisi ala-asennossa eivätkä paahtuisi. Otin haarukan pois ja kuvassa näkyy tulos :)

Välillä tulee mieleen, että pitäisi kokkailla useammin, ettei ihan kaikki perustaidot unohtuisi... :)

PS. Olen ostanut uuden leivänpaahtimen ja vanha on kierrätyksessä.

Punajuuri-Wellington


Me Naiset -lehdessä 10.8.2017 oli tämä resepti. Tällaista punajuuriruokaa en ollut tehnytkään. Kiva saada listalle uusi safka. Luen tarkasti reseptiä, kävin kaupassa ja aloin kokkailemaan.











Kun olin lisännyt punajuuret ja aloin käärimään tekelettäni kokoon, tuli ongelmia. Taikina hajosi.
















En lannistunut, kuroin pötkyleen paperin avulla kasaan. Mietin kyllä, heitänkö roskiin. En heittänyt. Laitoin sen sijaan uuniin paistumaan.















Paistuihan se siellä. Kääre tietysti aukesi ja punajuuret nauroivat iloisesti avatessani uunin luukkua :)
















Ruokaa lautaselle ja maistelemaan. Tässäkin olisi ollut kätevämpää, jos punajuuri ei olisi oollut kokonaisena... ainakin helpmpi kokattavaa ;)

En muista, miltä maistui. Ei tainnut olla maultaakaan ihan napakymppi..










Resepti:Me Naiset 32-33/2017, s. 56

Lehdessä oli hiukan erinäköinen kuva :D :D :D












Punajuurinaattipiirakka



Resepti oli uusimmasta Maku-lehdestä 5/2017. Valitsin tämän respetin, jotta saan uuden punajuuriruuan.

Kävin kaupassa. Koska minulla ei ollut naateja käytettävissä, ostin pussin baby-pinaattia. Ohjeessa sanottiin, että sillä voi korvat naatit.

Kun kokkasin luin reseptiä tarkasti. Koska baby-pinaatista ei puhuttu reseptissä, unohdin laittaa niitä. Ne jäivät pöydälle, kun piirakka meni uuniin.

Odotin tästä enemmän. Punajuuret olivat hankalan kokoisia pyöreinä paloina. Jokaiselle suutuntumalle ei tullut punajuurta. Muuten oli (muistaakseni) ihan ok (kirjoitan tätä "rästityönä", joten en muista kaikkia yksityiskohtia).


Nauriskeitto



Lapsena isä tai äiti kävi torilla ja toi nauriita. Niitä kuorittiin ja syötiin paljaalta. Olivat hyvää. Sitten on ollut vuosia ja vuosia, etten ole niitä syönyt. Nauriista tulee lapsuus mieleen, joten oli pakko kokeilla tätä reseptiä. Tämä oli uusimmassa Maku-lehdessä (5/2017).

Ohje oli aika selkeä, ei ollut juuri ihmeteltävää. Piparkakkumaustetta minulla ei ollut. Googlasin, löysin ohjeen, kuinka sitä tehdään ja tein sitä ohjeen mukaisesti. Nauriskeiton ohjeessa tehtiin naattisipsejä. Vaihtoehtona oli lehtikaalishipsit. Niitä olinkin edellisenä päivänä tehnyt, joten koristelin ruuan niillä.

Keitto oli tosi hyvää. Yllättävän monivivahteinen maku. Tykkäsin. Tätä voisi ehdottomasti tehdä toisetkin.


Lehtikaalishipsit



Sain ystävältäni lehtikaalia. Hän oli itse sitä kasvattanut. Tein niistä shipsejä. Olivat hyviä ja niitä oli kiva syödä pitkästä aikaa :)

Resepti:
https://www.k-ruoka.fi/reseptit/lehtikaalisipsit

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Lämmin raitajuuri-chorizosalaatti


Olin kaupassa ja mietin, mitäköhän ostaisin. Sitten bongasin oikealla olevass kuvassa olevan tekstin. Lämmin raitajuuri-chorizosalaatti. Elin tarvitsen raitajuuria, lehtikaalia, punasipuli, chorizoa ja kikherneitä. Ostin ne. 

Kotona googletin reseptin. Höh, tokihan mä tarvitsen muutakin, noi tuossa tekstissä oli vaan pääaineet. No, kaikkea löytyi feta-juustoa lukuunottamatta. jati nse nsitten suosiolla pois.

Ai että, yllätti. Oli hyvää! Ihanasti oli lehtikaali paahtunut. Oli kivoja suutuntumia. Raitajuuri oli vielä kaunistakin. Tätä teen toistekin :)



Resepti:
https://www.yhteishyva.fi/reseptit/lammin-raitajuuri-chorizosalaatti/0422634

Lämminsavulohi ja uunipunajuuri



Tämä oli mökkiruokana. Olin edellisenä päivänä paahtanut punjuuret ja aamulla tein piparjuurikastikkeen valmiiksi. Mökillä lounasaikaan sitten vain koottiin annokset lautaselle. Oli yksinkertaista ja hyvää!

Resepti (6-8 hlölle) Kodin Kuvalehti 24/2016:
6 - 8 punajuurta
2 rkl rypsiöljyä
1 tl suolaa
ripaus mustapippuria rouhittuna
600 g lämminsavulohta
1 ruukku rucolaa
1/2 dl parmesaaniraastetta

Piparjuurikastike
1 prk (200 g) ranskankermaa
2 tl piprjuuritahnaa
1 tl suolaa
ripaus rouhittua mustapippuria

Kuori ja viipaloi punajuuret. Siirrä ne uunipellille. Valuta pinnalle öljy ja ripota suola sekä mustapippuri.
Paahda punajuuria 225-asteisessa uunissa 20 - 30 min, kunnes ne kypsyvät. Anna jäähtyä.
Sekoita piparjuurikastikkeet aineet keskenään.
Kokoa vadille punajuuriviipaleet, paloiteltua savulohta, rucolaa ja parmesaaniraastetta. Ripottele kastiketta pinnalle tai tarjoile se pienestä kulhosta.


perjantai 8. syyskuuta 2017

Vaniljajäätelöä, lakkoja ja Tokajta










Tämä resepti oli Hesarissa: Tokaj-likööriä, vaniljajäätälöä, joka raikastaa ja lakkoja. Oli hyvää jälkkäriä :)

Mustikkaboston, vol 2

 Halusin tehdä tämän uudestaan, kun oli niin hyvää. Viimeksi oli ongelmana märkä täyte. Silloin oli selvä moka, kun tuorejuusto unohtui siitä. No nyt oli juustoa, mutta sileti täyte oli tosi juoksevaa. Lisäsin siihen ranskan kermaa, ajattelin, jos se tekisi sen kiinteämmäksi. No ei juuri tehnyt.








Open kansa oli tästä juttua ja hän tuumasi, että juuston voisi levittää taikinan päälle ja siihen levittää pakastetut mustikat. Tällöin täyte ei pursuaisi yli. Hyvä vinkki. Yritä nensi kerralla niin.








Maku oli tälläkin kertaa ihan ok, ts. hyvää ;)
Toivottavasti ensi kerralla on vähemmän siivottavaa..



Resepti:
http://www.maku.fi/blogit/perinneruokaa-prkl/mustikkaboston?utm_source=mk-uutiskirje&utm_medium=Email&utm_campaign=vko-33-2017

Punajuurilaatikko




Olin tallentanut vanhan yhteishyvän Ruoka-vihkosen syksyltä 2014 todennäköisesti juuri tämä punajuuriruuan takia. No nyt vihdoin tein sen. Oli aika yksinkertainen, helppo tehdä. Ainut ihmetelyn aihe oli se, että tätä tyúli yllättävän paljon. Otin tavallista isomman vuuan.


Maku oli mielestäni ok, ihan hyvää perussafkaa.

Kun etsin tämän sähköisen reseptin, yllätyin, kun se oli arvioitu vain kahdella tähdellä (mielestäni ansaitsee 3-3,5). Tosin arviointeja oli vain 3. Luin ne läpi ja repesin. Eka kysyy, että pitääkö punajuuret kuoria. Toinen jatkaa, että kuori ihan varmuuden vuoksi sipulitkin ja kananmunat :D :D :D


Resepti:
https://www.yhteishyva.fi/reseptit/punajuurilaatikko/044557

Siemennäkkäri

Selasin reseptejä, joita olin ottanut talteen. Bongsin sieltä siemennäkkärin. Yksi ystäväni teki tosi hyvää näkkärii,  joten olin innokas kokeilemaan. Tosin tässä reseptissä oli yllättävän paljon aineita ja aika moni niisät piti ostaa. No kyllä ne tulee käytettyä.

Itse valmsitus oli aika yksinkertaista. Paistoin 30 min (ohjeessa 25 - 30 min) ja se oli hiukan liikaa. Tuli aika tummat reunat, ei kuitenkaan palanut.

Maku oli hyvä, olin tyytyväinen. Seuraavana päivänä pakkasin jäähtyneet leivät paperipussiin. Kun myöhemmin söin palan, oli siinä mielestäni turhan vahva aniksen maku. Ensi kerralla laitan sitä vähemmän tai skippaan sen kokonaan. Niin siis ensi kerralla, ts. oli niin hyvää, että kannttaa tehdä jatkossakin :)

Resepti:
https://www.myllynparas.fi/reseptit/siemennakkari

Pihlajanmarjahyytelö

Johdanto:
Mökillä kaadettiin pihlaja. Siinä oli aika paljon marjoja. Keräsin ne. Nauratti, että ensin kaadetaan puu ja sitten kerätään marjat. Mitenkä normaalisti niitä kerätään? Jollakin pitkän kepin avulla?

Kun niitä keräilin, ei ollut mitään ideaa, mitä niistä teen ja hiukan arvelutiikin, ovatko ne liian raakoja. Google helpottaa elämää ja sieltä löytyi tälläkin kertaa paljon ohjeita: "Pihlajanmarjojen karvaus pehmenee ensimmäisten yöpakkasten jälkeen..." Oho, syyskuussa kerätään... Helpotus: "Mikäli haluaa varmistaa, etteivät linnut ehdi napata marjoja ennen säiden viilentymistä, voi marjat kerätä hyvissä ajoin ja laittaa pakkaseen muutamaksi tunniksi. Sulatuksen jälkeen ne voi ryöpätä kiehuvassa vedessä, jolloin niiden pinnalla olevat luontaiset hiivat eivät pääse pilaamaan marjaherkkuja". Kuulosti hyvältä. Sitten vielä tarkistan, mitä ryöppääminen tarkoittaa...

Pohdiskelua ja alkuvalmisteluja:
Kotona marjatertuista irrotetut marjat laitoin jääkaappiin, jossa ne olivat 1,5 vrk. Aamulla ennen töihin lähtöä laitoin ne pakkseen. Kun tulin töistä, otin ne pakkasesta. Ajattelin, että sulatus olisi hyvä tapahtua nopeasti. Sulatin ne kuumassa vedessä.

Kun marjat olivat sulamassa, googlasin ohjeita. Mietin teenkö hilloa vai hyytelöä. Eräs tuttavani facebookissa sanoi, että hän teksi hyytelöä. Uskoin, että hänellä oli tietoa asiasta ja päädyin hyytelöön. Sitten taas googlaamaan mukavalta tuntuvaa reseptiä ja sellaista, joihin löytyy aineet kotoa. Päädyin Kotiliesi-lehdessä olleeseen reseptiin, alla alinkki siihen.

Sulaneet marjat huuhtelin hyvin siiviläässä. Tämän jälkeen heitin ne kiuhuvaan veteen ja annoin sen nopeasti kiehahtaa, jonka jälkeen siivilöin ne uudestaan. Tässä oli ryöppäykseni.

Hyytelön valmistaminen:
1 kg pihjalanmarjoja keitin 3 dl:ssa vettä n. 15 min. Nesteen määrä lisääntyi. Kun siivilöin mehun sitä oli arviolta vajaa litra. Mehuun lisättiin sokeri, 800 g. Todellakin 800 g! En ole tajunnutkaan, kuinka sokerisia tällaiset hyytelöt ovat! Ope on kyllä joskus sanonut, kun itse tekee, tietäää, mitä ruoka sisältää. Nyt tämä iski tajuntaan! Sokeria on ainakin yhtä paljon kuin mehua!? Tätä keitin n. 15 min.

Hyytelökokeella testasin, onko keitos riittävän hyytelömäistä vai pitääkö keittää vielä lisää. Keitin vielä vajaa 5 min. Samalla luin ohjetta eteenpäin ja siellä sanottiin: " Älä keitä marjoja liian kauaa, sillä marjojen sisältämä pektiini hajoaa liian kauan keitettäessä. Hieman raa'at marjat sisältävät runsaasti hyydyttävää pektiiniä. Silloin hyydyttäminen voi onnistua myös tavallisella sokerilla." Apua voi onnistua tavallisella sokerilla. Ohjeessa sanottiin, että sokeria. Eikö se tarkoittanutkaan tavallista sokeria. Sitä minä laitoin. Jatkan ohjeen lukemista.: " Jos liemi ei hyydy, lisää keittämisen loppuvaiheessa 1 dl hyytelösokeria...". No onneksi hyytyi. Kyllä mua hämäsi tuo teksti. En kuitenkaan ollut (kovin) huolissani, sillä olin lukenut useampia ohjeita ja minulle oli tullut se käsitys, kun pihjalanmarjat sisältävät pektiiniä, hyytelösokeria ei tarvita.

Olin varastosta hakenut vanhoja, puhtaita purkkeja korkkeineen. Käsittelin ne äidin ohjeen mukaisesti. Ensin lämmitin ne  kuumalla vedellä. Sen jälkeen vaihdoin sen kiuhuvaan veteen siten, että purkeissä oli lusikat.

Kun keitokseni oli valmis, poistin pinnalta vaahdon ja lisäsin 2 rkl konjakkia. Nappasin idean jostakin toisesta ohjeesta ja koska se kuulosti hyvältä idealta :) Maistelin. Ei hullumpaa :)

Kiuhuvan veden kaadoin pois purkista ja välittömästi kaadoin keitostani tilalle. Kannen alle laitoin voipaperia. Purkit jäivät huoneenlämpöön jäähtymään, minkä jälkeen ne laitettiin jääkaappiin.

Lopputulos:
Ihan hyvää, ei hapanta, vähän makeaa. Olen syönyt hilloa paahtoleivän päällä, vuohenjuuston kanssa.

Oli tämä sen verran mukava projekti, että ulkona liikkuessa bongailen pihlajanmarjoja :)

Resepti:
https://kotiliesi.fi/ruoka/reseptit/pihlajanmarjahyytelo

Lähdeluettelo:
https://www.ruokatieto.fi/ruokafakta/tilastoja-tietohaarukka/tilastopuraisu/luonteikas-pihlajanmarja-sopii-syksyiseen-keittioon

lauantai 19. elokuuta 2017

Mustikkashotti



Tämä resepti on roikkunut mulla luonnoksissa n. puoli vuotta. Nyt on tuoretta mustikkaa, vaikka pakastettukin tähän sopisi. Hmmm, hampunsiemeniä. Minulla on paljon erilaisia siemeniä ja pähkinäitä, mutta ei hampunsiemeniä. Milläköhän ne korvaisi? Googletetaan, alla olevasta linkistä löytyi artikkeli ja se ehdotti auringonkukansiemeniä, pellavansiemeniä tai kurpitsansiemeniä. Hmm, on tää valinta vaikeata :) :)  Käytän pellavansiemeniä..
http://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000002711218.html

Ihan hyvää tuli. Pellanvansiemenrouheesta ei tullut makua, mutta hyviä terveysvaikutteita tietty :)

Resepti Avotakasta 1/2017
(4-6 hengelle)

1 banaani
1 dl mustikoita
1,5 dl luonnonjugurttia
2-3-rkl hampunsiemeniä

Tehosekoittajalla kaikki tasaiseksi massaksi. Jaa laseihin ja koristele halutessasi mustikoilla ja mintulla tai sitruunamelissalla. Nauti heti.

Mustikkaboston






Kun näin tämän reseptin, ajattelin, että tätä on ihan pakko kokeilla!Eilen ostin mustikkalaatikoita ja laitoin täksi päiväksi mustikat sivuun.

Olin ohjeen kirjoittanut ruutupaperille ja samalla miettinyt, mitä tehdään. Perinteiseen tapaan kasasin tarvittavat tarvikkeet pöydälle ja rupesin töihin. Itse taikinan teossa ei ollut mitään ihmeellistä. No käytin vähän enemmän jauhoja kuin ohjeessa ol isanottu. Muuten taikina ei olisi ollut kimmoisaa ja olisi tarttunut sormiin.

Sillä aikaa kun taikina kohosi, tein täytteen. Jälleen ohjeen mukaisesti :)

Taikina kaulittiin ja täyte levitettiin sen päälle. Ihmettelin, kun täyte oli niin juoksevaa. No kun sen levitti koko alueelle, näytti paremmalta. Kun aloin rullaamaan sitä, tietysti takinasta tuli tiiviimpi ja sisällä oleva täyte tuli kääron molemmista päistä yli. Onneksi en ihan pöydän laidalla tylseknnellyt, joten ei tarvinnut laittaa pestä - vielä!

Leikkasi nrullan palasiksi. Leikatessa tajusin, että ohjeessa sanottiin, että n. 5 cm viipaleita. Leikkasin pienempiä, mietin, että kun teen "tavallsita" bostonia, taidan leikata siinäkin liian pieniä viipaleita. Yleensä bostonin tulisi mahtua 24 cm vuokaan, mulla jää aina taikinaa yli ja sen takia iolen jakanut sen kahteen vuokaan. No pitää pitää mielessä... Tässä tapauksessa luulen kyllä, että pienemmät viipaleet olivat parempia kun olivat niin kosteita. Kun taikina oli vuuissa, pöytä näytti tältä:


Niin se lattianpesu! Käytin siis kahta vuokaa. Toisena oli pieni irtopohjavuoka. Kun nostin sitä uuniin, siitä irtosi pohja ja kaikki kaatuivat uuniluukun saranoiden päälle. Pyyhin ylimääräiset pois ja vähän uunin sisältäkin. Uuni siinä vähän jäähtyi. Luukku kiinni ja pulla paistumaan. Paistoin sitä vähän kauemmin kuin ohjeessa sanottiin, koska se oli niin kosteaa ja koska uunin lämpötila ei ollut ihan oikea ;) Tosin ihan tarkkaa paistoaikaa en osaa sanoa, kun unohdin laittaa kellon päälle...

Pullan paistuessa oli paikkojen kunnostuksen vuoro. Tällä kertaa sitä olikin tavallista enemmän...

Ruuan päälle keitin kahvit. Mulla oli vähän sellainen fiilis, että tämä epäonnistui. Epäilin, että täytteeseen olisi pitänyt laittaa perunajauhetta ja että olisin kirjoittanut reseptin väärin. En tosin ollut.
No "pakolliset" kännykkäräpsyt ja maistelemaan. Ai että kun oli hyvää! Yllätyin positiivisesti :) Namnam :) :) :)


Resepti:http://www.maku.fi/blogit/perinneruokaa-prkl/mustikkaboston?utm_source=mk-uutiskirje&utm_medium=Email&utm_campaign=vko-33-2017