tiistai 28. kesäkuuta 2016

Kirsikka-fetasalaatti




Tässä ei oikeastaan ollut mitään ihmeellistä. Minttua en ostanut kaupasta, kun olin sitä mieltä ,että sitä kasvaa mun yrttipenkissä. Siellä kasvoikin lähinnä sitruunamelissa, minttua oli vain yksi oksa. Oti nsen ja lisäsin purkista minttujauhetta.

Yllättävän työläs tämä oli? Vai olinko jotenkin epävireessä, ku nsitä tuntui. En tiedä.

Maku oli aika hyvä, ihan mielenkiintoinen, vähän makea. Todennäköisesti vierastin sitä makeutta. Olisi pitänyt olla happamampia kirsikoita eikä noin hyviä :D :D Hunajaa oli kastikkeessa myös, mutta sitä en mielestäni laittanut liikaa, vaikka en tällä kertaa sitä mitannutkaan. Olen kiltisti mitannut kaikki tee- ja ruokalusikalliset. Hunajaa on hankala mitata, kun puolet siitä jää mitan reunoihin...

Resepti:
http://www.hs.fi/ruoka/reseptit/a1305974161011


sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Grillatut avokadot ja yrtti-pähkinäfeta


Murustelin fetan haarukalla. Sen joukkoon lisäsin veitsellä rouhitut pähkinät, sitruunankuoren ja-mehun, silpotun basilikan, jugurtin, oliiviöljyn ja pippurin. Koska basilikaa oli liian vähän, lisäsin sitä purkista.

Avokadot halkaistiin, kivet poistettiin. Paistoin avokadoja pannulla pari minuuttia, puolikkaiden leikkuupinta oli alaspäin. Sen jälkeen ne täytettiin fetatäytteellä.

Oli hyvää! Avocadot olivat hiukan raakoja, eivätkä ne kypsyneet liikaa. Ainut "ongelma" oli se, että en osannut syödä näitä siististi :D :D Kädet olivat öljyssä...

Näitä kananttaa tehdä toistekin :)


Resepti on Kodin kuvalehdestä 16.6.2016
6 kpl/ 15 min

3 kypsää avokadoa

Yrtti-pähkinäfeta:
150 g fetajuustoa
1 dl saksanpähkinöitä
1 (luomu)sitruunan kuori
1 rkl sitruunan mehua
1 ruukku basilikaa
1/2 dl turkkilaista jugurttia
1 rkl oliiviöljyä
ripaus mustapippuria rouhittuna

Raikas kesäsalaatti



Heh, oikeesti tämä on jämäsalaatti. Laitoin melkein kaikkea, mitä löysin. Oli jämiä edellisistä kokkailuista ja lisäsin viinirypäleitä. Lopputulos oli tosi raikas. Mun tekee mieli jatkuvasti erilaisia salaatteja ja todennäköisesti salaattipäivityksiä on tulossa.  Punajuuriprojekti ei kuitenkaan ole unohtunut...  :) :) :)

lauantai 25. kesäkuuta 2016

Kurkku-retiisilohi

Tämä resepti on Kodin kuvalehdestä 16.6.2016. Pidän kalasta ja tässä oli mulle uudenlainen salaatti lisukkeeksi. Innostuin. Mökkiruokaa.

Höyläsin juustohöylällä kurkusta viipaleet, pilkoin retiisit ja pilkoin punasipulin varsineen.

Sitten herneet! Ne aiheuttivat kaupassa "päänvaivaa" :) Nyt on/olisi uusia herneitä ainakin torilta satavilla. Kaupassa ei ollut niitä. Ei ollut aikaa (?) mennä toiseen kauppaan. Millä mä ne voisin korvata? No löysin makeita herneenpalkoja vai millä nimellä ne olivatkaan. Otin paketin käteen. Auts ne ovat Zimbabwesta! Laitoin paketin takaisin. Paheksuin itseäni, kun ajattelin, että mitä kaikkia lisäaineita ne sisältävät. Miten olen ennakkoluuloinen? Enkö olekaan suvaitsevainen? Ja kyllä Suomessa tarkkaillaan, mitä tänne tuodaan. Onhan säännökset tiukkoja - vai ovatko? No päätin olla "suvaitsevainen" ja ottaa paketin uudestaan käteen. Jos ostan sen, tuenko Robert Mugaben itsevaltiasta politiikkaa? Pitäisikö kaikkia Zimbabwelaisia tuotteita boikotoida? Toivottavasti se viljeliä saa edes vähän, jos tämän ostan... On vaikeata tuoreherneiden ostaminen!!! En viitsi kirjoittaa ekologisesta näkökulmasta... :D

Siis mulla oli zimbabwelaisia makeita herneenpalkoja. Pesin ne ekstra hyvin ja pilkoin kokonaisina. Olivat hyvän makuisia :) Tillin unohdin. Puristin sitruunan mehun ja lisäsin maiusteet. Sitten hölskytin niitä kannellisessa astiassa. Laitoin savulohen palan lautaselle ja kaadoin kasvikset päälle.

Oli hyvää :) Tykkäsin. Retiisiä maisui hyvältä. Voisinkin tehdä jotakin retiisijutskaa myöhemmin. Tätä taidan tehdä uudestaankin. Oli helppo ja nopea.

Opelle olisi yksi kysymys lohista: onko tarkoitus, että lämminsavulohi syödään lämpimänä ja kylmäsavulohi kylmänä vai ovatko ne ainoastaan erilaisia kypsennystapoja?

Ai niin, kun lähdin kaupan kassalta, kassojen takana oli tyttö myymässä tuoreita, kotimaisia tuotteita, mm. herneitä...


Resepti (6 annosta):
1 kurkku
8 retiisiä
1,5 dl herneitä
1 ruukku tilliä
2 kesäsipulia varsineen
1/2 sitruunan mehu
2 tl sokeria
1/2 tl suolaa
ripaus mustapippuria myllystä
1 filee lämminsavulohta

Tomaatti-ricottapiiras




Uusimmassa (16.6.2016) Kodin Kuvalehdessä oli monta mielenkiintoista reseptiä. Olin mökille lähdössä ja mietin, mitä siellä syötäisiin.

Ricotta? Mitäs se on. Googlasin, ahaa juustoa. Minkäköhänlaisessa paketissa sitä myydään? Taas googlasin. Sitten oli kaupassa helpompi etsiä, kun oli joku käsitys. Silti jouduin juusohyllyn vieressä kävelemään edestakaisin, kun lopulta ne löysin. Kun kerroin opelle tästä, hän heti sanoi, että ne ovat mascarponen vieressä. Ja niinhän ne olivat. Sitä ei googlesta löytynyt :D ... tai en tajunnut etsiä ;D

Tein tämän piirakan pohjan kotona ja otin täytteet mukaan. Mökillä sitten kasasin sen: 2 tomaattia, 10 keltaista kirsikkatomaattia, 2 prk ricottaa, sormisuolaa, ripaus mustapippuria, oliiviöljyä. Ricotta-juusto oli mulle siis uusi tuttavuus. En laittanut kahta purkkia piirakkaan, ehkä vajaa 1,5 ja se oli mun mielestä riittävästi.

Piirakka oli hyvää, ehkä yllättävänkin hyvää. Sitruuna-öljykastike sopi siihen tosi hyvin ja varmasti oli tarpeellinenkin voiteluominaisuuksiensa takia :D

Resepti pohjataikinaan:
3 dl vehnäjauhoja
150 g voita
1 dl auringonkukansiemeniä (laitoin kurpitsansiemeniä)
1 rkl kylmää vettä

Vehnäjauhot ja voi sekoitettiin nyppimällä, lisättiin siemenet ja vesi. Taikina paineltiin piirasvuokaan. Sen annettiin jähmettyä jääkaapissa vähintään 1/2 h, jonka jälkeen se paistettiin 200 asteessa 20 min.



Grillattu broileri-nektariinisalaatti



Pähkäilin, mitä ruokaa pitkästä aikaa laittaisin. Ope kysyi, miten olisi grillattu broileri-nektariinisalaatti. Oli tarkoitus, että hän vielä vinkkaisi, mitä siihen laitetaan. Se kuitenkin jäi. Googlasin. Löysinkin monta eri vaihtoehtoa. Valitsin tämän.

Kauppaan. Nektariinit olivat kaikki hiukan raakoja. Reseptissä oli vuohenjuustokuutioita. En löytänyt niitä, joten ostin President-vuohenjuustolaattoja.

Itse salaatin teossa ei ollut pähkäiltävää. Sen huomasin, että olikin hyvä, että nektariinit olivat hiukan raakoja. Ne kypsyivät pannulla ja niisä tuli tosi hyviä. Yllättävän hyviä ja sopivat tosi hyvin broilerin kanssa. Nam!

Mua nauratti kun illalla selasin uusinta Maku-lehteä. Siinäkin oli vastaava resepti! Ope ei tiennyt siitä, silti hän heitti tän ajankohtaisen idean :) :)

Resepti:
https://www.k-ruoka.fi/reseptit/grillattu-broileri-persikkasalaatti

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Syksyn The Punajuuriruuat

Heh, vielä ei pitäisi hehkuttaa, mutta olen taaas niiiin innoissani. En ole tällä kertaa kokkaillut vaan koonnut vilejelylaatikon ja kylvänyt sinne punajuuren siemeniä. Niistä ajattelin tehdä herkkupunajuuriruokía :D :D :D Eikös niin sanota, että hyvin suunniteltu, on puoliksi tehty? Suunnittelen siis jo syksyn ruokia :D :D

Tästä projektista kirjoitan toisaalla, sielläkin saa vierailla, jos kiinnostaa :D :D
http://sinit.kuvat.fi/Projektina+punajuuri/