perjantai 8. syyskuuta 2017

Pihlajanmarjahyytelö

Johdanto:
Mökillä kaadettiin pihlaja. Siinä oli aika paljon marjoja. Keräsin ne. Nauratti, että ensin kaadetaan puu ja sitten kerätään marjat. Mitenkä normaalisti niitä kerätään? Jollakin pitkän kepin avulla?

Kun niitä keräilin, ei ollut mitään ideaa, mitä niistä teen ja hiukan arvelutiikin, ovatko ne liian raakoja. Google helpottaa elämää ja sieltä löytyi tälläkin kertaa paljon ohjeita: "Pihlajanmarjojen karvaus pehmenee ensimmäisten yöpakkasten jälkeen..." Oho, syyskuussa kerätään... Helpotus: "Mikäli haluaa varmistaa, etteivät linnut ehdi napata marjoja ennen säiden viilentymistä, voi marjat kerätä hyvissä ajoin ja laittaa pakkaseen muutamaksi tunniksi. Sulatuksen jälkeen ne voi ryöpätä kiehuvassa vedessä, jolloin niiden pinnalla olevat luontaiset hiivat eivät pääse pilaamaan marjaherkkuja". Kuulosti hyvältä. Sitten vielä tarkistan, mitä ryöppääminen tarkoittaa...

Pohdiskelua ja alkuvalmisteluja:
Kotona marjatertuista irrotetut marjat laitoin jääkaappiin, jossa ne olivat 1,5 vrk. Aamulla ennen töihin lähtöä laitoin ne pakkseen. Kun tulin töistä, otin ne pakkasesta. Ajattelin, että sulatus olisi hyvä tapahtua nopeasti. Sulatin ne kuumassa vedessä.

Kun marjat olivat sulamassa, googlasin ohjeita. Mietin teenkö hilloa vai hyytelöä. Eräs tuttavani facebookissa sanoi, että hän teksi hyytelöä. Uskoin, että hänellä oli tietoa asiasta ja päädyin hyytelöön. Sitten taas googlaamaan mukavalta tuntuvaa reseptiä ja sellaista, joihin löytyy aineet kotoa. Päädyin Kotiliesi-lehdessä olleeseen reseptiin, alla alinkki siihen.

Sulaneet marjat huuhtelin hyvin siiviläässä. Tämän jälkeen heitin ne kiuhuvaan veteen ja annoin sen nopeasti kiehahtaa, jonka jälkeen siivilöin ne uudestaan. Tässä oli ryöppäykseni.

Hyytelön valmistaminen:
1 kg pihjalanmarjoja keitin 3 dl:ssa vettä n. 15 min. Nesteen määrä lisääntyi. Kun siivilöin mehun sitä oli arviolta vajaa litra. Mehuun lisättiin sokeri, 800 g. Todellakin 800 g! En ole tajunnutkaan, kuinka sokerisia tällaiset hyytelöt ovat! Ope on kyllä joskus sanonut, kun itse tekee, tietäää, mitä ruoka sisältää. Nyt tämä iski tajuntaan! Sokeria on ainakin yhtä paljon kuin mehua!? Tätä keitin n. 15 min.

Hyytelökokeella testasin, onko keitos riittävän hyytelömäistä vai pitääkö keittää vielä lisää. Keitin vielä vajaa 5 min. Samalla luin ohjetta eteenpäin ja siellä sanottiin: " Älä keitä marjoja liian kauaa, sillä marjojen sisältämä pektiini hajoaa liian kauan keitettäessä. Hieman raa'at marjat sisältävät runsaasti hyydyttävää pektiiniä. Silloin hyydyttäminen voi onnistua myös tavallisella sokerilla." Apua voi onnistua tavallisella sokerilla. Ohjeessa sanottiin, että sokeria. Eikö se tarkoittanutkaan tavallista sokeria. Sitä minä laitoin. Jatkan ohjeen lukemista.: " Jos liemi ei hyydy, lisää keittämisen loppuvaiheessa 1 dl hyytelösokeria...". No onneksi hyytyi. Kyllä mua hämäsi tuo teksti. En kuitenkaan ollut (kovin) huolissani, sillä olin lukenut useampia ohjeita ja minulle oli tullut se käsitys, kun pihjalanmarjat sisältävät pektiiniä, hyytelösokeria ei tarvita.

Olin varastosta hakenut vanhoja, puhtaita purkkeja korkkeineen. Käsittelin ne äidin ohjeen mukaisesti. Ensin lämmitin ne  kuumalla vedellä. Sen jälkeen vaihdoin sen kiuhuvaan veteen siten, että purkeissä oli lusikat.

Kun keitokseni oli valmis, poistin pinnalta vaahdon ja lisäsin 2 rkl konjakkia. Nappasin idean jostakin toisesta ohjeesta ja koska se kuulosti hyvältä idealta :) Maistelin. Ei hullumpaa :)

Kiuhuvan veden kaadoin pois purkista ja välittömästi kaadoin keitostani tilalle. Kannen alle laitoin voipaperia. Purkit jäivät huoneenlämpöön jäähtymään, minkä jälkeen ne laitettiin jääkaappiin.

Lopputulos:
Ihan hyvää, ei hapanta, vähän makeaa. Olen syönyt hilloa paahtoleivän päällä, vuohenjuuston kanssa.

Oli tämä sen verran mukava projekti, että ulkona liikkuessa bongailen pihlajanmarjoja :)

Resepti:
https://kotiliesi.fi/ruoka/reseptit/pihlajanmarjahyytelo

Lähdeluettelo:
https://www.ruokatieto.fi/ruokafakta/tilastoja-tietohaarukka/tilastopuraisu/luonteikas-pihlajanmarja-sopii-syksyiseen-keittioon

lauantai 19. elokuuta 2017

Mustikkashotti



Tämä resepti on roikkunut mulla luonnoksissa n. puoli vuotta. Nyt on tuoretta mustikkaa, vaikka pakastettukin tähän sopisi. Hmmm, hampunsiemeniä. Minulla on paljon erilaisia siemeniä ja pähkinäitä, mutta ei hampunsiemeniä. Milläköhän ne korvaisi? Googletetaan, alla olevasta linkistä löytyi artikkeli ja se ehdotti auringonkukansiemeniä, pellavansiemeniä tai kurpitsansiemeniä. Hmm, on tää valinta vaikeata :) :)  Käytän pellavansiemeniä..
http://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000002711218.html

Ihan hyvää tuli. Pellanvansiemenrouheesta ei tullut makua, mutta hyviä terveysvaikutteita tietty :)

Resepti Avotakasta 1/2017
(4-6 hengelle)

1 banaani
1 dl mustikoita
1,5 dl luonnonjugurttia
2-3-rkl hampunsiemeniä

Tehosekoittajalla kaikki tasaiseksi massaksi. Jaa laseihin ja koristele halutessasi mustikoilla ja mintulla tai sitruunamelissalla. Nauti heti.

Mustikkaboston






Kun näin tämän reseptin, ajattelin, että tätä on ihan pakko kokeilla!Eilen ostin mustikkalaatikoita ja laitoin täksi päiväksi mustikat sivuun.

Olin ohjeen kirjoittanut ruutupaperille ja samalla miettinyt, mitä tehdään. Perinteiseen tapaan kasasin tarvittavat tarvikkeet pöydälle ja rupesin töihin. Itse taikinan teossa ei ollut mitään ihmeellistä. No käytin vähän enemmän jauhoja kuin ohjeessa ol isanottu. Muuten taikina ei olisi ollut kimmoisaa ja olisi tarttunut sormiin.

Sillä aikaa kun taikina kohosi, tein täytteen. Jälleen ohjeen mukaisesti :)

Taikina kaulittiin ja täyte levitettiin sen päälle. Ihmettelin, kun täyte oli niin juoksevaa. No kun sen levitti koko alueelle, näytti paremmalta. Kun aloin rullaamaan sitä, tietysti takinasta tuli tiiviimpi ja sisällä oleva täyte tuli kääron molemmista päistä yli. Onneksi en ihan pöydän laidalla tylseknnellyt, joten ei tarvinnut laittaa pestä - vielä!

Leikkasi nrullan palasiksi. Leikatessa tajusin, että ohjeessa sanottiin, että n. 5 cm viipaleita. Leikkasin pienempiä, mietin, että kun teen "tavallsita" bostonia, taidan leikata siinäkin liian pieniä viipaleita. Yleensä bostonin tulisi mahtua 24 cm vuokaan, mulla jää aina taikinaa yli ja sen takia iolen jakanut sen kahteen vuokaan. No pitää pitää mielessä... Tässä tapauksessa luulen kyllä, että pienemmät viipaleet olivat parempia kun olivat niin kosteita. Kun taikina oli vuuissa, pöytä näytti tältä:


Niin se lattianpesu! Käytin siis kahta vuokaa. Toisena oli pieni irtopohjavuoka. Kun nostin sitä uuniin, siitä irtosi pohja ja kaikki kaatuivat uuniluukun saranoiden päälle. Pyyhin ylimääräiset pois ja vähän uunin sisältäkin. Uuni siinä vähän jäähtyi. Luukku kiinni ja pulla paistumaan. Paistoin sitä vähän kauemmin kuin ohjeessa sanottiin, koska se oli niin kosteaa ja koska uunin lämpötila ei ollut ihan oikea ;) Tosin ihan tarkkaa paistoaikaa en osaa sanoa, kun unohdin laittaa kellon päälle...

Pullan paistuessa oli paikkojen kunnostuksen vuoro. Tällä kertaa sitä olikin tavallista enemmän...

Ruuan päälle keitin kahvit. Mulla oli vähän sellainen fiilis, että tämä epäonnistui. Epäilin, että täytteeseen olisi pitänyt laittaa perunajauhetta ja että olisin kirjoittanut reseptin väärin. En tosin ollut.
No "pakolliset" kännykkäräpsyt ja maistelemaan. Ai että kun oli hyvää! Yllätyin positiivisesti :) Namnam :) :) :)


Resepti:http://www.maku.fi/blogit/perinneruokaa-prkl/mustikkaboston?utm_source=mk-uutiskirje&utm_medium=Email&utm_campaign=vko-33-2017

Mehevä kasvislasagne



Piiitkästä aikaa kokkailin jotakin uutta. Viime aikoina olen tehnyt lähinnä piirakoita mökkievääksi, en juuri muuta. Kiva taas kokata ja tehdä tosiaan jotakin uutta.  Ei ollut oikein ideoita, mitä tekisin. Onneksi oli tallessa joitakin lehtileikkeitä, joissa oli mielenkiintoisia ruokaohjeita.Tämä resepti on yhteishyvän Ruoka syyskuu 2014:sta lehtisestä. Olin säästänyt sen punajuurireseptien takia. Ehkä nekin tulevat joku päivä tehtyä :)

Tein huolella ostoslistan ja kävin kaupassa. Sieltä tultuani, otin tavarat esille ja aloin ruuanlaittoon. Auts juustokastikkeen juustoraaste unohtui kauppalistalta ja siten myös jäi ostamatta. Hmmm, en viitsisi lähteä uudestaan kauppaan. Juustoraasteesta puolet sulatetaan kastikkeeseen. Minulla oli Philadelphian tuorejuustoa, käytin sitä.

Paperiversio-ohje eroaa hiukan alla olevasta linkin ohjeesta. Paperiversiossa sanotaan ensin, että viipaloi munakoiso, ripottele viipaleille suolaa ja anna niiden itkeä. Tein näin. Toisessa vaiheessa ohjeistettiin, leikkaamaan kasvikset pieniksi kuutioiksi, viipaloimaan sienet ja paistamaan edellä mainitut ainekset öljyssä pannulla. Sen jälkeen tomaattikastike ja sitten juustokastike. Sen jälkeen ainekset kasattiin vuokaan. Ensin tomaattikastike. Kaadoin sitä aika reilusti, vähän liikaakin. Levyt, kasvisseos, basilikanlehdet ja sitten taas tomaattikastiketta kerroksittain. No sitä oli aika vähän. Kasviksiakin oli aika vähän toiselle kierrokselle. Basilikat. Niitä mulla oli aika reilusti ainakin jos vertaan reseptin mukana olevaan kuvaan. 

Juustokastike kaadettiin päälle. Puolitetut tomaatit, juustoraaste. No sitä mulla ei ollut. Pakkasesta ei löytnyt mitään jämää eikä jääkaasisakaan ollut juustoa, mitä olisi voinut raastaa. Lopuksi basilikat. Nälkä jo tulee. Kun olin nostamassa vuokaa uuniin, huomasin hellan vieressä lautasella itkevät munakoisot! Hitsi. Ne olisi kuulunut pilkkoa kasvisten yhteydessä. Jotenkin hahmotin, että munakoisot itkevät ja muut kasvikset pilkotaan. 

Nostelin lasagnelevyjä juustohöylällä varovasti ja väliin pujotin munakoison viipaleet. Sen seurauksena juustokastike karkasi osittain ja lasagnelevyt jäivät kuiviltaan. No jos ne eivät ole hyviä, voin jättä ne syömättä. Viereisessä kuvassa näkyy hiukan kuivahtaneita levyjä. Ihan syätäviä olivat. Hiukan rapeita : D Yläkuvasta huomaa, että kokonaisuus ei ollut kuiva. Jos rehellisiä ollaan, ruoka muistutti jotakin mättömurkinaa, mutta se yllätti hyvällä maulla :) :) 
Ehkä teen tätä toistekin. Silloin pitää muistaa munakoisot. Ehkä paistoin kasviksia pannulla turhan kauan. Ne olivat aika pehmeitä. Lisäksi ensimmäiseen kerrokseen tomaattikastiketta ja kasviksiatulisi laittaa vähemmän, jotta kerrokset olisivat tasalaatuisempia. 

Muistelen, että ope olisi sanonut jonkun vinkin, millä tavoin saa lasagnelevyt vuuan kokoiseksi. En kyllä muista, mikä se oli. Pyöristin saksilla reunalevyjen kulmia, jolloin sain levyt lähemmäksi pyöreitä reunoja.

Hyvää oli ja tuli pakkaseen monta ruoka-annosta :)

Resepti:

yhteishyvä Ruoka syyskuu 2014, paperiversio
https://www.yhteishyva.fi/reseptit/kasvislasagne/044569

Mansikka-kaikauskakku



Heinäkuun alussa, kunb tuli mansikoita, tein keikauskakun. Vähän tuli opea konsultoitua ennen kokkaamista. Kakussa tarvittiin mantelimassaa.  Mietin, että pitäisikö se itse tehdä. Open ohjeilla löysin sitä pötkön kaupan leivontahyllystä :)

Kakku oli onnistunut. Tosin rosmariini jäi turhan isoiksi paloiksi. Ope vinkkasi, kun laittaa rosmariinin juomalasiin, on saksien kärjilläsitä helppo pilkkoa. Muistin, että onhan tästäkin ollut aikaisemmi npuhetta...

Tein itse asiassa toisenkin version tästä. Molemmat olivat maultaan hyviä. Tykkäsin :)

Resepti:
http://www.maku.fi/reseptit/mansikka-keikauskakku

lauantai 3. kesäkuuta 2017

Raparperimurupiirakka
































Tämä luomus on tehty useamman käyttäen useampaa eri ohjetta. Pohjalla on linkissä oleva ohje: http://www.maku.fi/reseptit/raparperimurupiirakka

Sitten luin blogistani, mitä olin kirjoittanut, kun tein ensimmäistä kertaa raparperipiirakkaa: "Kaupasta ostin vaniljakastiketta piirakalle. Miltä maistui? Auts, happamalta! Ei ole yhtään liikaa sokeria. Lorautin lisää vaniljakastiketta. Nyt maistui "paremmalta" (=vähemmän happamalta). Maistoin vielä kolmannenkin kerran. No nyt alkaa tottua happamuuteen. En ole happaman ystävä, mutta tällainen happamuus menee paremmin kuin rahka. En tiedä, mistä se johtuu. Onko psykologista, kun en tykkää rahkasta, mutta raparperistä tykkään?? Mielikuvia?

Oli kiva kokeilla tätä ja kiva maistaa. Ehkä odotin enemmän. Se johtunee siitä, että happamuus yllätti, vaikka siitä olikin puhetta. Juttelin open kanssa ja hän tuumasi, jos raparperien sekaan lisäisi maitoa ja/tai kermaviiliä, se pehmentäisi happamuutta. Se olisi yksi vaihtoehto tai sitten se, että raparperien joukkoon lisäisi jotakin esim. mansikoita tms." ja edelleen:Maisoin piirakkaa uudelleen seuraavana päivänä ja se maistui paremmalta! En tiedä, johtuiko se siitä, että olen päättänyt, että tykkään raparperista sen happamuudesta huolimatta. Perustelisin piirakan parempaa makua:kun se oli jääkaappikylmää, se teki siitä raikkaamman. Oli raikautta ja hapokkuutta sekä makeutta vaniljakastikkeen muodossa :) Ihan namnam ;) "

Tuon piirakan olin tehnyt open ohjeisen mukaan - näin ainakin luulen, kun ei ollut mitään linkkiä.
Nytkin oli open kanssa juttua, että käytettäessä tuoretta raparperia, perunajauhot ovat hyviä sitomaan nestettä. 

Tein ohjeen mukaisen pohjan. Kun pohja oli jo uunivuuassa, mietin, että en laittanut ollenkaan leivinjauhetta. Tarkistin ohjeen, ei tähän versioon sitä kuulunutkaan. Hyvä, että en ollut mokannut :)

Ohjeessa oli raparperiä 400 g ja sokeria 1,5 dl. Blogissani olin maininnut, että 3 dl sokeria ja 1 rkl perunajauhoa. Laitoin sen mukaan sokerin ja perunajauhon ja kaksinkertaistin kaikki muutkin. Muskotin vaihdoin kardemummaan, 1/2 tl.  Tässä versiossa kaneli oli raparperien joukossa, blogitekstissä kerroin, että olin laittanut kanelihunnun. No tässä tuli murupäällinen, jossa käytin kaurahiutaleita ja voita laitoin n. 70 g. Ohjeessa sanottiin 110 g, mutta siinä käytettiin vehnäjauhoja. Tähänkin tuli sokeria 1 dl. Kun levitin murupäällistä raparperisisuksen päälle, minusta tuntui, että sitä on tosi paljon. Heitin n. 1/4 pois, arvioin, että vähempikin riittää.

Kun aloin tätä kokkailemaan huomasin, että kidesokeri on lopusssa. Googlasin. Mulla oli ruokosokeria ja intiaanisokeria ja opin, että niitä voi käyttää samassa suhteessa kuin kidesokeria. No intiaanisokerini oli aika kokkeroista, en sitä juuri käyttänyt. Kaapista löytyikin kidesokeria täysi paketti :) Kaikein kaikkiaan laitoin sokeria reilusti, koska olin blogissa kirjoittanut, kuinka hapanta raparperipiirakka oli ollut.

Kun työnsin luomukseni uuniin, huomasin, että olin tehnyt sen "väärään" vuokaan. No en sitä enää alkanut muuttamaan. Ehkä juuri sen takia vuoka oli turhankin täysi ja kun se kivasti kypsyi ja kupli uunissa, se myös roiskui uunin pohjalle. No tulipa uunikin pestyä :D

Maku oli hyvää, aika makeeta. Ei kuitenkaan liian makeata mun makuun, tosin ihan rajoilla. Vaniljakastikkeen kanssa ihan hyvää :)

Vielä sellianen huomio, että murupohjani hajoaa helposti. Pitäisiköhän sitä enemmän pyörittää ennen vuokaan levittämistä ja/tai lisätä esim. ruokalusikallinen lisää vettä?

Kiva oli kokkailla, vaikka vähän taitaa olla opit ruosteessa. Olin kirjoittanut ohjeen paperille ja seurasin sitä tosi tarkasti, jotta en unohtaisi mitään. Se onnistuikin hyvin. 

Levite leivälle











Resepti Pro Health Oy:n materiaalista

  • 1/3 vähäsuolaista voita (100 g)
  • 1/3 kylmäpuristettua oliivi- tai avokadoöljyä (1 dl)
  • 1/3 vettä (1 dl)
  • Yrttejä, suolaa tai valkosipulia maun mukaan
  • Tehosekoita


Tein yllä oelvasta reseptissä puolikkaan annoksen, käytin oliiviöljyä, lisäsin ruohosipulia ja kaksi kynttä valkosipulia. Hyvää oli! Kun tätä levitin /levitän leivälle, ei se kaipaa juustoa tai leikkeleitä. Seuraavalla kerralla tosin laitan vain yhden valkosipulinkynnen.